Kenon Historia

Kuten saatoitkin jo tietää, keno on yksi netticasinoiden vanhimmista pelatuista peleistä. Sitä on pelattu jo satoja jopa tuhansia vuosia. Sen alkuperä on pystytty selvittämään löydettyjen kirjoitusten perusteella.

Peli Kiinasta saakka

Keno on Kiinasta peräisinTarinan mukaan keno sai alkunsa kiinan keisari Cheung Leungin tarpeesta hankkia rahaa oman kaupunkinsa armeijalle. Armeija kärsi pienoisesta rahapulasta ja viisaana miehenä keisari Leung sai älynväläyksen pelistä, jota kaikkia haluaisivat pelata ja jolla hän voisi tienata hieman lisäapua aseiden ostamiseen. Keno oli syntynyt! Jo muutamassa vuosikymmenessä keno levisi kokoinaisuudessaan mahtavaan Kiinan keisarikuntaan. Pikkulintujen tarinat myös kertovat, että kenoa olisi käytetty maailman ihmeenäkin pidetyn Kiinan muurin rakentamiseen.

Suosion myötä peli nimettiin “Valkoisen kyyhkyn peliksi”. Nimi sai alkunsa kenon ylläpitäjien tavasta lähettää pelituloksia kansalle: Suuret valkoiset kyyhkyt lensivät tulospaperit mukanaan ympäri maita ja mantuja.

Kiinassa pelaajille annettiin mahdollisuus valita 10 kohdetta 120:stä. Pelissä voitot olivat selkeästi epätodennäköisempiä kuin nykyisiissä 80- ja 90-kohteisissa. Lisäksi voittosummat olivat alkujaan paljon pienempiä. Näin rahaa saatiinkin kerättyä hyvin sekä armeijalle että yleishyödyllisiin rakennushommiin.

Keno länsimaissa

Keno levisi Yhdysvaltoihin 1800-luvulla, jossa se sai aluksi 90-palloisen version. Tätäkin peliä pidettiin vielä hankalana ja voittoja liian epätodennäköisinä. Näin lopulta syntyi nykyinen 80 merkin keno, joka antaa hyvät kertoimet ja paljon voittoja.

Vaikka peliä on pelattu siis Kiinassa jo vuosituhansia ja muuallakin muutama vuosisata, Suomeen keno tuli vasta vuonna 2002.

Be Sociable, Share!